Potilas

Tänään saattoi olla Lilleken elämän ikävin päivä. Oikeastaan se alkoi jo eilen illalla. Ruokakuppi piti ottaa pois yhdeksältä illalla, mikä harmitti sekä meitä että kissaa, joka ei ollut koko päivänä syönyt juuri mitään. Yö oli rauhallinen kiiman mentyä ohi, ilmeisesti hän viihtyy öisin itsekseen.

Aamulla tapahtui Lilleken mielestä kaksi käsittämätöntä asiaa. Ensinnäkin, ruokakuppi oli ja pysyi tyhjänä. Ei auttanut vaikka kuinka ravasi olohuoneen ja keittiön väliä tarkistamassa josko kuppiin olisi ilmestynyt raksu tai pari. Kissa jopa hinkusi meidän kanssa aamupalapöytään, vaikka ei aikaisemmin ole osoittanut minkäänlaisia kerjäämisen merkkejä. Taisi olla kova nälkä, mutta minkäs teet kun eläinlääkäri oli syömisen kieltänyt. Toinen asia oli kiipeilypuu: tukimme Lilleken rakkaan pesän viltillä, jottei kissa menisi sinne pakoon. Tämä herätti suurta hämmästystä neidissä, joka kuikili epätoivoisesti ylös omaan kotiinsa.

Lähtö sujui hyvin. Lilleke meni kiltitsti koppaan, vaikka olikin hieman epäilevä. Automatkasta hän ei pitänyt. Lonksuttava auto ja lumen töyssyttämä tie tekivät muutaman kilometrin matkasta ikävän. Onneksi ei tullut matkapahoinvointia tai mitään muutakaan laina-autoon.

Perillä eläinlääkärin luona kissa olikin jo aika stressaantunut. Hinkkasi päätä kopan verkko-oveen ja tarkkaili silmät pyöreinä ympärilleen. Onneksi emme joutuneet odottamaan kovin kauaa. Kissan tiedot kirjattiin ylös tietokoneelle. Vastaanotossa ihmettelivät rotua ja eläinlääkäri kysäisi onko kissa otettu jalostustarkoituksessa - no ei todellakaan! Muuten eläinlääkäri oli oikein mukava ja rauhallinen.

Lillekeä pelotti tulla kopasta, mutta onneksi olimme lähellä silittelemässä häntä. Pidin kissasta kiinni ja eläinlääkäri laittoi nukutuspiikin neidin pyllyyn. Kissa ei inahtanutkaan! Aine oli ilmeisen tuhtia, nimittäin jalat pettivät melkein heti alta. Siliteltiin ja juteltiin Lillenille. Olo oli aika kamala. Toivottavasti en koskaan joudu viemään kissaa lopetettavaksi.

Leikkaus oli ilmeisesti mennyt hyvin. Eläinlääkäriä ei voinut jututtaa, sillä Lilleken leikkauksen aikana asemalle oli tullut toinen kiireellinen leikkaustapaus, jonka kimpussa molemmat eläinlääkärit olivat. Paperit ja lasku tulevat postissa. Ilmeisesti sieltä myös soitetaan jos on jotain vialla. Lilleken korvassa oli ollut jotain tuhrua ja siitä otettiin näyte. Liekö käynyt jotain syksyn karkureissulla?



Kotona kissa torkkui tovin ja kävi ihmettelemässä olematonta ruokakuppia, jonka pahat tädit olivat nostaneet kokonaan pois. Ruokaa kun ei saanut antaa ennen kuin kävely sujuu normaalisti, eikä Lilleken hoipertelu ihan vakuuttanut:



Pian kissaneiti kuitenkin tokeni ja pääsi syömään. Sen jälkeen hän on ollut aivan kuin ei mitään. Kävelee normaalisti ja hypähtää sohvalle. Ehkä hän itse tietää minkä verran voi kurotella. Kiipeilypuu tosin on purettu ettei Lilleni ota isoja loikkia. Olen hämmästynyt näin nopeasta toipumisesta! Kuvittelin että kissa pötköttäisi vielä tämän illan täyttä häkää. Jos ihmiselle tehtäisiin samanlainen operaatio, toipuminen veisi viikkoja. Onneksi Lilleke tykkää myös maata sohvalla siliteltävänä, joten lepoakin tulee. Muuten, haava on siisti ja pieni, kuva vähän vääristää.



Pieni ongelma tosin on. Haavaa ei saa nuolla. Lilleke nuolee itseään joka päivä tosi paljon. Suututtaa ettei saatu kauluria tai suojasukkaa eläinlääkäriltä ("Kissat eivät pidä niistä") ja nyt pitäisi kai yötäpäivää vahtia kissaa. Toivon ettei pieni nuoleminen haittaa, koska niin hän taatusti tekee yöllä kun emme vahdi.