Sunnuntai

Aamulla luimme kuolinilmoituksia Helsingin Sanomista.



Illalla löysimme kynnenpalan sohvalta.

Lilleken lista

TOP 3:

1) Kiima: aina ja ikuisesti mielessä. Vie keskittymiskyvyn kaikelta muulta.



2) Silittäjät: sekä vanhat että uudet rapsuttajat kelpaavat. Ihaninta on maata sohvalla ja olla silitettävänä.



3) Leikkiminen: uusi taito, johon tarvitaan vielä vähän emäntien apua.



INHOKKI: Imuri! Ääni jäykistää ja saa kissan pakenemaan kiipeilypuun ylimmälle tasolle. Koko vehkeen olemassaolo on täysi mysteeri.



UUSI TUTTAVUUS: Sixpack-laatikko. Käy poikaystävästä ja majapaikasta. Ehkä joskus vielä lelusta, kuten Maru-kissalla.

Kurrrr, purrr, mooou!

Muutama päivä on vierähtänyt edellisestä kirjoituksesta. Kiimainen kissa vaatii huomiota ja paijaamista joka ilta, mikä on kyllä ihanaa. Toivoin kissaa, joka tykkää silityksistä ja tulee syliin. Tämä syliin tuleminen on uusi asia, jota Lilleke on uskaltautunut tekemään. Olen siitä kovin iloinen!



Luulin että kiimaisen neitokaisen mouruaminen menisi ihan kamalaksi, mutta ei se niin hirveää olekaan. Lilleke on päivät suhteellisen hiljaa, nukkuu ja möllöttää kiipeilypuussa. Iltaa kohti hän heräilee, naukuu ja syö. Sitten alkaa se kurnutus, pyllyn nuolenta ja kiehnääminen. Joka ilta keskustellaan:

Lilleke: MAAuuuu!
Minä: Joo.
Lilleke: Mou. Mou. Mourrr.
Minä: No niin.
Lilleke: Mou purr mou mou mou mou..
Minä: Joo-o.
Lilleke: Mou. Mou. Mou. Mou.
Minä: Mene vaan syömään.
Lilleke: *tuijottaa*
Lilleke: Mou. Mou. Mou.
Minä: Ai sä halusitkin nuolla pyllyä.
Lilleke: Kurrrmou.



Saatiin eläinlääkärille leikkausaika maanantaiksi. Vähän hirvittää, että miten Lilleke selviää kaksi viikkoa kaulurin kanssa, kun ei pääse nuolemaan turkkia. Ja miten kipeä hän on leikkauksen jälkeen? Haluaisin ottaa kissanhoitovapaata töistä! Toivottavasti leikkiminen alkaa leikkauksesta toipumisen jälkeen kiinnostaa. Lilleke ei tunnu ymmärtävän lelujen päälle mitään. Hän tarkkailee kyllä jos palloa vierittää ja kävi nuuhkimassa työkaverilta saamiani pingispalloja, mutta ei koske tassulla mihinkään. Kun heilutin tikkua jonka päässä on höyheniä, kissa tuijotti rannettani (mikä pallopää!).


Karvaa Lillenistä lähtee edelleen tukuittain. Eilisen päivän saldo oli niin mahtava, että mietin harjataanko me häntä liikaa. Toisaalta oksentaminen on nyt loppunut, vaikka kissa nuoleekin itseään usein. Ehkä olemme osanneet helpottaa miurulaisen oloa.

Poikaystävää vailla

Olemme valaistuneet! Nimittäin, aloin jo eilen ihmetellä Lilleken naukumista, kun se oli pikemminkin kurnuttavaa ääntä kuin naisellista miuta. Tänään tyttö kiehnäsi sängyllä ja sohvalla, hiissasi itseään ees taas. Kun vetelin kissalta Furminatorilla karvoja pois, hän nosti takapuolta pystyyn jatkuvalla syötöllä ja kurnutus kiihtyi. Vihdoin älysin yhdistää lapsuudesta tutun kissan mouruamisen Lilleken kurnutukseen. Eihän se meitä öisin ikävöi, vaan jotain kuumaa kollia!

Katselin kiiman oireita netistä ja kissakirjasta:
*kiimakierto alkaa tavallisesti tammi-helmikuussa
*ääntely voimistuu
*kissa haluaa normaalia enemmän huomiota
*puskee ja hankaa itseään kalusteisiin
*kieriskelee
*nostaa takapäätään ja kääntään häntänsä sivuun

Lillekeen pätee nuo kaikki! Lisäksi hän on t o d e l l a levoton, ilmeisesti etsii poikaystävää kaikista huoneista. Huomenna soitto eläinlääkärille ja mouruaja leikkaukseen!



Ja loppuun muutama kuva:

Pieniä ihmeitä

Eilen kävivät Lilleken ensimmäiset vieraat. Kissa ei ollut vieraista moksiskaan, antoi silittää ja oli ihan rauhallinen. Liekö kuitenkin vähän stressannut, nimittäin alkuyöstä tuli karvapallo-oksennuksen lisäksi pieni pissa olohuoneen toiselle matolle. Huolestuttiin ja mietittiin onko toaletissa joku vika vai miksi hän teki matolle. Vaihdettiin koko kakkalaatikon hiekka ja toivottiin parasta.

Aamulla pääsin ensimmäiseksi siivoamaan oksennukset. Perinteisiin tyyliin kaksi länttiä oli lattialla ja yksi matolla. Laatikosta löytyi se mitä pitikin ja ruokakuppi oli tyhjä. Mikä helpotus! Oksentaminen kuitenkin huolestutti, joten nettieläinlääkärin lisäksi konsultoin kissaveljesten omistajan ja luottoystäväni kanssa. Päädyin rauhoittavan keskustelun jälkeen siihen, että kisulla on vielä muuttostressi päällä. Ehkä vähän ylihuolehdin, mutta eikös äidit tee niin?

Hyviä merkkejä syömisen ja vessakäyntien lisäksi, on uuden paikan valinta ja jonkinlainen leikintynkä. Yöllä Lillukka oli kiskonut toisen puussa roikkuvan leluhiirin irti. Ajattelin vain, että jee, meidän pieni haluaa kuin haluaakin leikkiä!



Yö taisi olla taas aika rankka, kun löytöretkeilijä vietti päivän puun keskellä sijaitsevassa pesässä.



Lilleke on yllättynyt meidät monella asialla: hän ei ole raapinut sohvaa, osaa käydä laatikolla (no se pieni matto-äksidentti tässä oli..),raapii kiipeilypuuta ja tutkii paikkoja vaikka vähän pelottaakin. Suurin yllätys tuli kuitenkin tänään. Oksentelun hillitsemiseksi päätimme kokeilla Furminator-kampaa Lilleken turkkiin. Tiheäpiikkinen kampa kerää irtokarvan eivätkä karvat päädy vatsaan. Moni kissa vierastaa tätä kampaa ja olin varma, että Lilleke säntää pakoon heti kun kampa koskettaa selkää. Mutta mitä vielä, kehrääminen vain kiihtyi! Kissa näytti rakastavan Furminatoria ja kampaan tarttui melkoinen tukko karvaa. Ihanaa!



Ollaan naureskeltu meidän "yksinäisen vaeltajan" tassutteluille. Lilleke noudattaa kiipeilypuusta lähtiessään yhtä ja samaa tyyliä: puun juurelta kävellään häntä alhaalla ja hiukan kyyryssä ruokapöydän kulmalle. Sieltä tuijotellaan alkoviin ja päästetään muutama naukaisu. Sen jälkeen lipastoa hipoen eteisen puolelle, josta matka jatkuu seinän oikeaa laitaa pitkin keittiöön tai vessaan. Takaisin tullaan taas oikea kylki seinää vasten. Jos jompi kumpi meistä on noussut sohvalta, paluu puuhun tapahtuu puolijuoksua. Koko tämä reitti mennään oikea korva pystyssä ja vasen luimussa! Mahtava tyyppi! :D

Tänään näimme myös ensimmäisen leikin näköisen touhun, kun Lilleke ihmetteli ripustamaani Wubble-hiirtä sen viime yönä tuhotun hiiren tilalla.

Yön tuholainen, päivän suloinen

Lilleke näyttää valinneen omaksi paikaksi kiipeilypuun yläpesän. Siellä hän on viettänyt päivää aamusta asti. Minä taas vietin aamun oksennuksia siivoten. Kolme oli rykäisty lattialle, mutta yhden se onneton oli päästänyt matolle. Aaargh! En vieläkään tiedä onko tuo sitä karvapallojen oksentamista vai protestoiko neiti näin, kun ei päässyt yöllä makuuhuoneeseen.



Yöllä oli käyty myös ruokapöydällä, kun liina oli lattialla ja pöydän reunassa pikkuinen viilto (aaargh!) sekä keittiössä ihmettelemässä keraamista liettä, ainakin pöydällä olevista karvoista päätellen. Onneksi liedessä on lukko, jonka mekanismi on Lilleken älylle liian haastava.

Olen vähän huolissani kun ruoka ei näytä kissalle maistuvan. Vettäkin hän juo kovin vähän. Jännittääkö syöminen vai pelottaako keittiössä käynti? Toivottavasti hän menee kupille kun vatsa kurnii...

Kiipeilypuun salaisuus

Illalla tapahtui sarja ihmeitä. Ensiksikin Lilleke tuli kakkalaatikosta ulos ja pesi itseään eteisen matolla. Selvä luottamuksen osoitus minusta! Sen jälkeen hän uskaltautui olohuoneeseen ja kipsutti saman tien tutkimaan kiipeilypuuta:





Oltiin aivan hurmioituneita! Tämä oli ensimmäinen kerta kun näimme Lilleken koko pituudessaan ja kävelemässä pystyssä eikä vain kyyryssä häntä maata hipoen. Huokaistiin onnesta ja lähdettiin saunaan.

Kun tultiin takaisin kotiin, Lilleke oli kai ikävöinyt meitä, koska hän oli melkein kuin toinen kissa. Saatiin silittää ja paijata Lillekeä minkä vain ehdittiin. Neitokainen kehräsi ja hyrisi ja hyvä ettei itku päässyt siitä onnen tunteesta mikä tuli!

Kissan yö

Nukkumaan käydessä olin huolissani kahdesta asiasta:
1) Lilleke jää päiviksi kaapin ja seinän väliin ja siinä samalla polttaa turkkinsa ja
2) En ehtinyt näyttää vessaa, joten aamulla voin hajun perusteella etsiä kissan keksimän pisuaarin.

Huoli oli turha. Emme ehtineet kovin kauaa sängyssä maata, kun kuului hyvin selvä MIU! Kurkkasin makuuhuoneen oven raosta ja eteisessä minua tuijotti pelokas silmäpari. En ehtinyt edes kissaa sanoa (hahaa!), kun Lilleke jo säntäsi olohuoneeseen. Hän oli kuin olikin löytänyt vessan ja totesin Öko-purun olevan mainio keksintö: ei sotke juuri lainkaan ja peittää hajut.

Yö oli kaikin puolin levoton. Vähän väliä kuului naukumista, joka taukosi heti kun kissa kuuli meidän äänen. Koska olimme päättäneet ettei kissalla ole asiaa makuuhuoneeseen, pidimme oven vain hitusen raollaan. Kuvittelin ettei Lilleke edes uskalla tulla meidän luokse, mutta niin vain häntä vilahti ja neiti piiloutui sängyn alle. Ei uskallettu muuta kuin kuiskutella ja ihmetellä. Sitä ramppaamista kesti koko yön; oven raosta juoksentelua ja naukumista. Kissa kävi jossain välissä yötä jopa kokeilemassa nopeasti tassulla sängyn pehmeyttä jalkopäässä. Eeva torkkui pari tuntia sohvalla, mikä selvästi rauhoitti kissaa, mutta heti kun palasi sänkyyn niin naukuminen alkoi. Lillekellä on kova ääni, nimittäin minäkin kuulen sen miut ja maut korvatulppien läpi! Olo oli kuin vastasyntyneen vauvan äidillä: kauhea huoli siitä onko kaikki hyvin.

Kumma kyllä, aamulla ei väsyttänyt vaikka kello soitti melko pian kuuden jälkeen. Neitokainen oli löytöretkeillyt yöllä, nimittäin löysin tyhjän kukkaruukun ja äidiltä saamani rönsyliljan taimen lattialta:






Lisäksi Lilleke oli oksentanut pariin paikkaan ruokalusikalliset nestettä (karvapalloja?), jotka Eeva löysi myöhemmin. Kissa näytti ottaneen itselleen oman paikan ruokapöydästä:




Sain lukea lehteä kissan kyyristellessä tuolilla. Ilmeisesti liikkumattomuuteni kannusti Lillekeä liikkumaan ja hän uskalsi kierää koko olohuoneen. Lopuksi paikka löytyi ikkunalaudalta, jossa tosin vähän näytti pelottavan:




Päivän nuppunen vietti sängyn alla ja katseli raapimispuun kasaamista:








Puussa olisi pesä ja pehmeitä koreja, mutta pikku pallonaama on löytänyt mieleisen paikan omasta kakkalaatikostaan! Voi elämä! Ei sen kanssa voi muuta tehdä kuin leikkiä tuijotusleikkiä (jonka pyöreäsilmäinen pölliäinen voittaa 6-0) ja odottaa että rohkeus riittäisi tulla ulos.




Lilleke on muuten vähän hassu tyyppi: hän ei vielä uskalla lähestyä meitä, mutta jos hävitään näkyvistä tai kuuluvista, niin paniikki iskee. Onneksi hän antaa jo silittää ja jopa kehräsi Eevalle!

Meillä on kissa!

Saimme tänään kotiin maailman hurmaavimman kissan, Lilleken. Neitokainen uskaltautui heti kantokopasta ulos (ehkä matka Tallinnasta Jyväskylään oli tehnyt tehtävänsä), mutta hiipi saman tien paperipussin ja seinän väliin. Sieltä hän tarkkaili meitä, kahta emäntäänsä, pyöreillä kuparisilmillään. Päätimme antaa kissan olla yksin ja rauhoittua. Hetken päästä keittiöstä kuului rapinaa ja kun menimme katsomaan, oli kissa kadonnut! Luulin jo että hän oli vaihtanut huonetta, mutta ovelana tyttönä olikin löytänyt uuden piilopaikan. Nyt Lilleke kököttää keittiön kaapin ja seinän välissä, jonne hän mahtuu juuri ja juuri. Lämpöputket hohkaavat kuumaa, mutta ilmeisesti kissan turkki on palon kestävää ja lämpö tuntuu vain mukavalta.

Maanitteluista huolimatta hän ei suostu tulemaan pois tai syömään. Silittää antaa, turkki on aivan mielettömän pehmeä! Kaiken kaikkiaan Lilleke on vielä kauniimpi ja suloisempi luonnossa kuin kuvissa.